pembe

Ikä: 21
Paikkakunta: Tampere


Tyylini

Olen mekkofriikki, ja voisin käyttää erilaisia mekkoja vuoden ympäri. Harmi vain, että joskus on sään puolesta pakko vähän antaa periksi.

Muuten olen pukeutumisessani kuin tuuliviiri. Toisena päivänä innostun kirkkaista väreistä, toisena hempeistä, kolmantena mustasta ja valkoisesta. Ainoa asia, joka pysyy, on naisellisuus. Sekin saattaa tosin näkyä hyvin monella tavalla: tiimalasimekkoina, rentona tyttömäisyytenä jne.

Kenkiä löytyy noin 80 kappaletta ja himo hankkia uusia ei lopu koskaan

Suunnittelijat ja merkit

Gallianon hurjat luomukset sävähdyttävät joka kerta, mutta koen hänen asunsa taiteena, en muotina. Muita suunnittelijoita en osaa nimetä lempisuunnittelijoikseni, sillä inspiroidun vaihtelevasti eri suunnittelijoiden kokoelmista.

Merkki-ihminenkään en ole, paitsi että Mangosta löytyy yleensä paljon kivoja vaatteita.

Kirppiksiin olen aivan hulluna.

Tyyli-ikonit & inspiraatio

Minua inspiroi 50-luku, tietyt bändit (esimerkiksi The Hives, The Ting tings..), Gwen Stefani, graafiset kuviot, vanhan ajan Hollywood, Dita Von Teese, maskuliinisuus vs. naisellisuus, Amy Winehouse, merirosvot, Moulin Rouge!, Betty Boop.. Harvoin kuitenkaan uskallan pukeutua ikonieni tyyliin, vaikka haluaisin.

Linkit


Käyttäjällä ei ole klippauksia.



Suosikit




Seuraajat